#INFO

HYVÄ TIETÄÄ

TASA-ARVO

Unelmafoorumi toivottaa jokaisen tervetulleeksi omana itsenään olemalla 100% tasa-arvoinen festivaali! Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää esimerkiksi sukupuolen, ihonvärin tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Mikäli näet tai koet jonkinlaista epäsopivaa tai ahdistavaa käytöstä tapahtumapaikalla, ilmoitathan siitä välittömästi tapahtuman järjestäjille. 

OSALLISTUJAT

Nuoret ja opettajat: Unelmafoorumiin on kutsuttu osallistujia kaikista niistä sadasta yläkoulusta, joissa Dreamsteri on vieraillut lukuvuoden 2017-2018 aikana. Unelmafoorumiin saapuu yhteensä noin 800 nuorta ja 100 opettajaa. Kouluille on annettu vapaat kädet valita osallistujat koulustaan. Kouluja on kuitenkin kehoitettu osallistamaan nuoria mukaan valintaprosessiin.

TYÖPAJAOHJAAJAT

Unelmafoorumin ohjelmaa on tuottamassa työpajaohjaajia useista eri organisaatiosta.

VAPAAEHTOISET

Alueella tapahtuman onnistumista on varmistamassa 100 vapaaehtoista Nokian, Deloitten ja Tiedon työntekijää, jotka mm. auttavat työpajoissa ja neuvovat alueella liikkumisessa.

PÄÄVASTUULLISET TOIMIJAT

Tapahtumasta päävastuullisia ovat Lasten ja nuorten säätiön työntekijät, joihin tulee aina viime kädessä olla yhteydessä, jos jokin isompi ongelmatilanne tulee vastaan. Lasten ja nuorten säätiön työntekijöistä joku löytyy aina tapahtuma-alueen infopisteeltä, joka on rakennuksen toisessa kerroksessa (sama kuin ilmoittautumispiste). Yhteystiedot löytyvät täältä.

SAAPUMINEN

Ovet tapahtumapaikalle avataan klo 10.30. Unelmafoorumi järjestetään Espoossa Nokian kampusalueella, jonne on helppo saapua paikallisjunalla ja bussilla pääkaupunkiseudulta. Suosittelemme käyttämään julkisia liikennevälineitä tai polkupyörällä saapumista! HSL suosittelee käyttämään junia ruuhkien välttämiseksi. Lähin bussipysäkki sijaitsee 0.4 km päässä tapahtuma-alueelta (pysäkki Karanristi) ja Keran juna-asemalle on noin kilometrin matka. 

Osoite: Karakaari 3, 02610 Espoo. Tarkat reittiohjeet löydät: www.reittiopas.fi.

Lisäliikennettä on järjestetty seuraavasti:

Linjan 532 lähtöjä on tuplattu Leppävaaran asemalta klo 10:06 (Kararistin pysäkillä bussit ovat klo 10:12) ja Matinkylästä klo 9:53 (Kararistin pysäkillä bussit ovat klo 10:16).

 

Iltapäivällä poistumisliikenne Leppävaaraan on järjestetty Turuntietä menevillä normaalivuoroilla sekä Kararistin pysäkiltä linjoilla: 206A, 217 ja 532. Vuorojen aikataulut klo 15–16 välillä näet alta:

 

 

 

 

 

 

ILMOITTAUTUMINEN

Kun saavutte kampusalueelle, ilmoittautukaa välittömästi opettajanne johdolla ilmoittautumispisteellä, joka löytyy tapahtumarakennuksen toisesta kerroksesta. Jos saavutte tilausajobussilla niin jääkää bussiin odottamaan, että teitä tullaan vastaan. Ilmoittautuminen tapahtuu bussissa. Ilmoittautumisen yhteydessä jokainen osallistuja saa tapahtumakartan, festivaalirannekkeen sekä lisätietoa päivän ohjelmasta. Unelmafoorumin infopiste löytyy tapahtumrakennuksen 2. kerroksesta, jonka välittömästä läheisyydestä löytyy myös Lääkärikeskus Aavan ensiapupiste.

RUOKAILU

Unelmafoorumin Unelmabuffet-ruokatarjoilu järjestetään klo 10.30-12.00 välisenä aikana tapahtumarakennuksen kolmannessa kerroksessa. Ruokailuaika lähetetään ennakkoon vastuuopettajalle tiedoksi. Noudattakaa etukäteen annettua ruokailuaikaa, jotta pidemmiltä jonoilta vältytään. Lisäksi tapahtumassa jaetaan iltapäivällä osallistujille välipalaa.

UNELMABUFFET MENU

Juureen leivottua leipää ja kikhernetahnaa (luomu)
Vihersalaatteja, retiisiä, raparperia ja sitrusvinaigrette
Tsatsikia
Kurkumalla maustettua riisiä
Mausteisia Jalotofu-pullia (luomu)
Chili sin carne (luomu)

TAVAROIDEN SÄILYTYS

Tapahtumarakennuksessa on naulakoita, mutta jokainen osallistuja vastaa itse näihin jätetyistä tavaroista. Suosittelemmekin osallistujia jättämään ylimääräiset tavarat kotiin.

TALTIOINTI

Unelmafoorumi-tapahtuma taltioidaan. Kaikkia osallistujia on tiedotettu tästä etukäteen ja heiltä on myös pyydetty kuvausluvat.

Tapahtuman virallinen hashtag sosiaalisessa mediassa on #unelmafoorumi.

TURVALLISUUS

Tapahtuman turvallisuudesta vastaa G4S-turvallisuuspalvelu.

JÄRJESTÄJÄT

Unelmafoorumi on Lasten ja nuorten säätiön ja Nokian yhteistyössä järjestämä tapahtuma. Pääyhteistyökumppaneita ovat Adecco, Alma Media, Arla, Brita Maria Renlunds minne, Deloitte, Espoon kaupunki, Hartwall, Henry Fordin säätiö, Tieto, Skyr, Stora Enso, Svenska Kulturfonden, Urlus säätiö, WSOY.

TAPAHTUMA-ALUEEN KARTAT

Tutustu tapahtuma-alueeseen ulko- ja sisäkarttojen avulla. Voit avata kartat isommiksi napsauttamalla niitä.

  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle
  • Snapchat - Black Circle
  • Twitter - Black Circle
  • YouTube - Black Circle